Klassinen hotelli
Olimme mieheni sukulaisten kanssa kuuden hengen perhelomalla anopin ja apen kanssa Botanicossa lokakuussa 2016. Olimme varanneet alunperin perhehotellin toiselta saarelta, mutta tämä olikin ylibuukattu ja jouduimme nopealla aikataululla etsimään toisen, joten meillä ei ollut ennakkokäsityksiä paikasta. Hotelli on perustettu miltei 20 vuotta sitten, ja on ulkoa hieman rapistunut. Myöskin sinällään tyylikkäät Ambassador-sviitit kaipaisivat jo modernisointia. Tyylillisesti hotellista tuli mieleen luksusristeilijä. Puutarha on hienosti hoidettu ja kauniimpi kuin vieressä oleva kasvitieteellinen puutarha. Palvelu oli ystävällistä ja hienovaraista. Aamiainen oli 5 tähden hotellin tasoa ja monipuolinen. Ravintoloiden annosten hinta-laatusuhde oli korkeahko. Spa oli hieno. Ainut negatiivinen seikka hotellissa oli siivouksen laatu, sillä lapsemme oksennettua kokolattiamatolle, kylpyhuoneen lattialle ja suihkuun kerrossiivoojat keräsivät oksennukset pyyhkeeseen ja siivosivat loput eritteet mopilla. Kumpikaan ei käyttänyt suojahanskoja. Vasta otettuani yhteyttä receptioniin paikalle tuli siivooja, joka puhdisti pinnat kloriitilla altaista ja sitruunahappoa sisältävällä aineella marmoripinnalta. Kokolattiamatolla olevia tahroja myös siivottiin mopilla, mikä vaikuttaa hyvin riskialttiilta mikrobien leviämisen kannalta. Hotellissa tulisi olla hyvin tarkat ohjeet eritedesinfektiosta, sillä vatsataudit leviävät erittäin helposti. Samoin aamiaisia valmistavien työntekijöiden tulisi käyttää hanskoja. Hotelli on selkeästi suunnattu vanhemmille, laatua arvostaville ihmisille. Jos käyt Botox-hoidoissa, pukeudut Escadan vaatteisiin ja arvostat Hermesin laukkuja, hotelli on juuri Sinulle, sillä kaikkia edellä mainittuja saat Botanicosta!