Hotel Botánico (2941)

Erinomainen hotelli

Olimme täällä viikon joulun alla 2018, niin että palasimme kotiin joulupäivänä. Mahtava kokemus, parhaimpia hotelleja joissa olen koskaan ollut. Ei ihan rannalla, mutta sopii tällaiselle eläköityneelle joka ei iltabiletystä kaipaa. Ilmainen bussikuljetus rannalle ja takaisin monta kertaa päivässä (huom. ei lauantai-iltapäivisin eikä sunnuntaisin) eikä alaspäin keskustaan kävele edes puolta tuntia. Jos missaat kuljetuksen, taksit ovat tosi huokeita. Hotellissa on ilmeisen upea kylpylä, mutta kun emme ole kylpyläihmisiä, se jäi yhtä allaskäyntiä lukuunottamatta kokeilematta. Spa & Garden jo kertoo, että toinen attraktio on puutarha, jossa on mukava käyskennellä eksoottisten kasvien keskellä illallakin lyhtyjen valossa. Ja iso allas löytyy aurinkotuoleineen myös puutarhan vierestä. Aamiainen on super, ei puutu mitään (paitsi laktoositon maito, soijamaitoa kyllä olisi ollut). Kokki taikoo munakkaat ja vohvelit makusi mukaan. Valikoimaa on niin paljon että kaikkea ei ehdi viikossa kokeilla. Ehkä joulun vuoksi loppupäivinä oli tarjolla myös suklaafondue, johon dipata hedelmiä, nam. Viiden tähden hotellilta odottikin hyvää palvelua, mutta parasta oli että palvelu oli tosi ystävällistä. Missään vaiheessa kukaan ei ollut käsi ojossa pyytämässä tippiä, kaikki kuului hintaan (paitsi vedenkeitin, jota ehkä olisi odottanut, mutta sitä ei kyllä yhtään kaivannut). Aulabaarissa (joka oli iso! oma tilansa, ei hotellin sisääntuloaula) oli elävää ohjelmaa joka ilta. Samoin järjestettiin muuta ohjelmaa, esim. viininmaistajaisissa olimme kahtena iltana, ja kävimme myös hotellin järjestämällä retkellä La Oratavassa katsomassa jouluseimiä, joista se on tunnettu. Nämä kaikki olivat ilmaisia aktiviteetteja. Ja samoin oli yllätykseksemme jouluillallinen (ks. kuva). Ruokaan olisin ehkä ollut hieman pettynyt jos siitä olisi pitänyt maksaa, mutta ilmaiseksi nautittuna viihdemusiikin kera (kaksi tenoria vuorotteli kamarimusiikkitrion kanssa) pääsi kyllä hyvin jouluaaton tunnelmaan. Sen jälkeen kun oli grillannut itseään aurongossa tunnin, ja rohkeimmat pulahtaneet 28-asteiseen altaaseen. Hieno kokemus. Jos vielä joskus kävisin Puertossa, valinta kohdistuisi varmaan tähän hotelliin.

Hotel Botánico hasn't answered